RC-laitteet, kuten autot ja dronet, koostuvat useista eri osista. Yksi tärkeimmistä osista on luonnollisesti radio-ohjattavan laitteen kauko-ohjain. Radio-ohjaus toimii yleensä kahden käden ohjaimella, mutta monet harrastajatkaan eivät ihan ymmärrä, millä tavalla kauko-ohjaus kirjaimellisesti toimii. Vaikka RC-laitteet ovat alun perin lapsille tehtyjä laitteita, on niistä kehittynyt vuosikymmenien aikana täysin oma harrasteensa, jolla on omat hifistelijänsä. RC-laitteiden harrastajat ovatkin kehittäneet ja paranneelleet kaikkea radio-ohjaimesta aina laitteiden liikkuviin osiin ja antenneihin asti. RC-laitteiden kotitekoista kehittämistä voidaan hyvällä omallatunnolla sanoa autojen virittämisen kaltaiseksi. Radio-ohjattavilla laitteilla myös kilpaillaan ahkerasti. Monille harrastajille RC-laitteiden toiminta ja ohjattavuus on silti iso kysymysmerkki. Tässä artikkelissa käsittelemme tarkemmin radio-ohjautuvuuden ja kauko-ohjaimen perusteita, sekä luomme pikakatsauksen RC-laitteiden tulevaisuuteen.
Radio-ohjattavien laitteiden tärkeimmät osat
Radio-ohjattavissa laitteissa eli RC-laitteissa on neljä tärkeää osaa, jotka mahdollistavat kauko-ohjattavuuden sekä droneihin että radio-ohjattaviin autoihin. Kauko-ohjaimen sisällä on radiolähetin, joka toimii tietyllä radiotaajuudella. Radio-ohjattavan laitteen kauko-ohjain lähettää siis radiotaajuudellista säteilyä eli signaaleja vastaanottimelle. Radio-ohjattava laite taas sisältää kyseisen vastaanottimen, ja se vastaanottaa jatkuvasti kauko-ohjaimelta lähetettyjä signaaleja. Kun lähetetty signaali tunnistetaan, se muuntuu sähköisinä pulsseina radio-ohjattavien laitteiden toiminnaksi.
Lisäksi radio-ohjattavissa laitteissa ja kaukosäätimissä ovat virtalähteinä tavallisesti hieman tavallista tehokkaammat akut. Sähkökäyttöiset radio-ohjattavat laitteet ovat nykyään huomattavasti yleisempiä kuin aikaisemmin käytössä olleet, polttomoottorikäyttöiset radio-ohjattavat laitteet. Samalla tavalla kuin esimerkiksi rakennustyövälineet tai vaikkapa klapikoneet ovat kehittyneet tehokkaammiksi akkujen kehittymisen mukana, kehittynyt akkuteknologia on parantanut myös esimerkiksi dronejen lentoaikaa. Toisaalta dronet ovat myös isompia kuin ennen, ja niiden lentoetäisyys on entistä pidempi.
Akkujen ja lähetysvastaanotinyhdistelmän lisäksi tärkeä osa RC-laitteiden toimintaa on dronen tai radio-ohjattavan auton moottori ja tähän liitetty piirilevy. Piirilevyn avulla radio-ohjattavalle laitteelle lähetetyt komennot toimivat oikein, eli esimerkiksi liikuteltaessa joystickia vasemmalle, dronekin lentää vasemmalle.
Näin RC-laite toimii
Kun käyttäjä työntää tai vetää radio-ohjattavan laitteen kaukosäätimen joystickiä tai painaa suuntanäppäimiä, kaukosäätimen sisällä oleva lähetin lähettää radioaaltojen välityksellä laitteeseen tietyn määrän sähköisiä pulsseja, jotka vastaavat tiettyjä toimintoja. Lähettimen virtalähde on yleensä yhdeksän voltin tavallinen akku, jota ilman se ei voi lähettää radioaaltoja laitteen vastaanottimelle.
Kun komento on lähetetty kauko-ohjaimelta radioaaltojen kautta, ne välittyvät sähköpulsseina moottorille, joka toimii halutulla tavalla. Kauko-ohjaimen lähetin mahdollistaa laitteen ohjauksen ja vastaanotin aktivoi laitteen moottorit. Kun kauko-ohjaimella painetaan esimerkiksi ohjausta eteen- tai taaksepäin, piirilevyssä aktivoituu pieni sähkövirta tiettyjen toimintojen välille. Piirilevy siis muuttaa signaalin sähköimpulssien määrän erilaisiksi toiminnoiksi. Tavallisissa kauko-ohjaimissa on yhteensä kuusi eri toimintoa, jotka vastaavat tiettyä määrää sähköpulsseja.
RC-laitteiden kehitys tulevaisuudessa
Erityisesti lennätettävät dronet ovat tulleet hyvin suosituiksi laitteiksi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että radio-ohjattavien laitteiden kehitys jäisi pelkkiin lennätettäviin droneihin. Uusia sovelluksia RC-alalle kehitetään esimerkiksi pelaamiseen. Lisäksi erityisesti robottiteknologia kehittyy radio-ohjattavissa laitteissa nopeasti. Näin radio-ohjattavat laitteet voivat esimerkiksi seurata käyttäjiään automaattisesti, jonka lisäksi ne voidaan vaikkapa valjastaa ajamaan tarvittaessa autonomisesti. Tällaisia droneja ja radio-ohjattavia autoja on nähty jo esimerkiksi uusien pakettikuljetusmuotojen pioneerimalleissa. Toistaiseksi tämä vaatii vielä robottiteknologian kehittymistä kevyeksi ja nykyistä pienempään kokoon.