Radio-ohjauksella eli rc-ohjauksella tarkoitetaan erilaisten laitteiden kauko-ohjausta radiosignaalin välityksellä. Rc-ohjattuja laitteita on erittäin laaja skaala mutta yleisesti rc-laitteista puhuttaessa tarkoitetaan rc-ohjattuja pienoismalleja.
Lähetin, vastaanotin ja itse toiminnon varsinaisesti suorittavat laitteet kuten servomoottorit ja nopeudensäätimet ovat rc-laitteissa tarvittavia radio-ohjauslaitteita.
Rc-laitteiden kuluttajille varsinaiseen harrastekäyttöön suunnatut radio-ohjauslaitteet toimivat yleisesti 27 MHz, 35 MHz, 40 MHz tai 2,4 GHz taajuusalueilla. Kaikilla käytössä olevalla taajuusalueella on useita kanavia, joten rc-laitteita voi olla kullakin taajuudella useita yhtä aikaa käytössä.
Rc-laitteiden käyttöpaikoilla kuten vaikka lennokkikentällä tai rc-autoradalla, on kuitenkin olemassa radiokanavien varauskäytäntö, jottei kahta juuri saman taajuista laitetta kukaan käytettäisi samaan aikaan. Sillä jos kuitenkin kaksi täysin samalla taajudella toimivaa rc-laitetta olisi toiminnassa samaan aikaan, niiden ohjaimet häiritsisivät toisiaan, ja seurauksena olisi todennäköisestii toimintahäiriö tai ohjausvirheitä jotka saattaisivat aiheuttaa vahinkoja.
PCM-, FM- ja AM-tekniikoita käytetään rc-laitteiden ohjauksessa. Näistä AM-laitteet ovat häiriöille herkimpiä ja ne ovatkin väistymässä pois uudempien ja parempien tekniikoiden tieltä.
PCM- eli pulssikoodimodulaatiossa sähköinen rc-signaali koodataan digitaaliseen muotoon. Kooderi ottaa analogisesta signaalista näytteitä tasaisin väliajoin joka voidaan sitten ilmaista numeerisesti.
FM- eli taajuusmodulaatiolla tarkoitetaan signaalin modulointitapaa jossa data sisällytetään kantoaallon taajuuteen ja silloin signaalin amplitudi pysyy vakiona. FM-tekniikassa häiriöiden ja kohinan sietokyky on huomattavasti parempi kuin AM-tekniikassa.
AM- eli amplitudimodulaatio on signaalin modulointitapa jossa signaalin voimakkuuden muutoksilla välitetään haluttu data.
Rc- ohjauksessa käytettävät laitteet ovat siis lähetin, vastaanotin ja servot. Ohjattavaa laitetta ohjataan rc-lähettimellä. Tarvittavat rc-laitteen ohjauksessa käytettävät analogiset tai digitaaliset näytöt, painikkeet ja kytkimet löytyvät ohjaimesta. Lähetin muuttaa käyttäjän antamat ohjauskomennot signaaliksi joka lähetetään rc-laitteen vastaanottimelle.
Rc-laitteen signaalivastaanotin muuttaa rc-signaalin servoille sopiviksi sähköisiksi signaaleiksi. Servot taasen muuttavat saamansa signaalin mekaanisille osille tarvittaviksi mekaanisiksi liikkeiksi.
Rc-laitteiden voimanlähteinä käytetään kolmenlaisia moottoreita. Poltto-, sähkö- ja nitromoottoreita.
Polttomoottorien polttoaineena voi olla bensiini, metanoli tai kerosiini. Metanolikäyttöiset kaksitahtiset polttomoottorit ovat yleisimpiä rc-laitteissa polttomoottoreita. Seoksena metanolikäyttöisissä moottoreissa käytetään seosta jossa seossuhde on seuraava: metanoli 60-85%, synteettinen- tai risiniöljy 10-25% ja nitrometaani 0-40%.
Metanolimoottorin etuna rc-käytössä on niiden erittäin hyvä hyötysuhde pienissä koissa.
Rc-laitteissa käytettävien polttomoottoreiden koko ilmoitetaan ylsisesti kuutiotuumina. Yleisesti rc-autoissa käytössä oleva kytkin on niin sanottu keskipakotyyppinen kytkin joka kytkee voimansiirron päälle moottorin kierrosten noustessa. Lennokeissa voimansiirto on yleensä suora.
Sähkömoottorit jaetaan yleisesti kahteen eri ryhmään. Ensimmäinen on perinteinen dc-moottori joka on varustettu hiiliharjoilla. Tälläisen moottorin pyörimisnopeutta ohjataan signaalin pulssinleveyden tai jännitteen avulla.
Uudemman mallinen moottori on dc-moottori ilman hiiliharjoja ja jota ohjataan dc-pulssien taajuutta muuttamalla.
Nopeussäädin on sähkömoottorille sama kuin on kaasutin polttomoottorille. Nopeussäätimet muuttavat vastaanottimelta saadun nopeussignaalin servoille sopivaksi ohjaussignaaliksi.
Harjattomoilla moottoreilla on useita etuja verrattuna hiiliharjallisiin moottoreihin. Niinpä ne ovatkin yleistyneet rc-laitteissa huimasti.
Harjattomien moottorien hyötysuhde on paljon parempi kuin hiiliharjallisten moottoreiden. Ne eivät myöskään lämpene läheskään yhtä yhtä paljon kuin hiiliharjallisest moottorit.
Hiilettömät moottrit ovat lähestulkoon huoltovapaita verrattaessa hiilellisiin moottoreihin joten ajoaikaa saa rc-laitteelle paljon enemmän. Pöly ja kosteus kuluttavat laakereita joita joutuu täten silloin tällöin korjailemaan.